torstai 29. marraskuuta 2012

DIY adventtikynttelikkö

Tein ensimmäistä kertaa adventtikynttelikön.
 
Tovin pohdin mistä aion sen tehdä..
 
 otin tympeän oloiset "vanhat" munakupit kaapista ja suhuttelin ne puoliksi mustiksi.
Jalkaan kiepautin pienen rusetin. Kynttilöitä pitää pystyssä karkea merisuola.
Numerot on ostettu Zoomista.. samoin valkoiset pienet kynttilät.
Soma tarjotin toimikoon alustana. Reunoilla jouluisia köyhänhopeisia jouluisia koristeita.
 
Sunnuntaina sytytetään ensimmäinen kynttilä.
 



 


tiistai 27. marraskuuta 2012

Pieni ajatus..

Tässä heti aamutuimaan ajattelin kirjoitella KIITOKSET kaikille jo arvontaan osallistuneille
sekä
toivottaa tervetulleeksi ihanan ison määrän uusia lukijoita.
 
Aikas mahtavainen fiilis tästä kaikesta, eli
Tuhannesti KIITOS vielä!
:)

Touhukasta tiistaita!


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Olohuoneen pöydällä

Pöydän "pitsiliina" alkoi ahdistamaan ja halusin jotain jouluista.
Kärkkäisen hyllyltä mukaan tarttui valkoinen talja.
Ikeastahan mä olisin sen halunnut ostaa, mutta vaikka tämä oli muutaman euron kalliimpi, niin halvemmaksi tämä Kärkkäiseltä oli ostaa, kuin Ikeasta ;)
 
Kesällä parvekkeella ollut lasi/malja/mikä toi nyt on.. sai pohjalle mustia pieniä kiviä (Finnmari) ja asettelin muutamat köyhänhopeiset tähdet sekaan ja palamaan valkoinen pöytäkynttilä (myöskin Finnmari)
Aiemmin hopeaksi suhuteltu peura/poro/.. sai yllensä vielä pari kerrosta kromisuhua. Nyt kiiltelee kivasti ;)
(tadaa).. Jouluinen asetelma pöydällä on "valmis". Heittomerkeillä siksi, että tilanne elää koko ajan :D
 


 
Pöydällä on jotain muutakin.. palaan niihin sitten toiste :)
 
Mukavaa vaikkakin sateista sunnuntaita.


lauantai 24. marraskuuta 2012

Oi kuusipuu

Niin kuin sanottu, niin kuusi kotiutui meille maanantaina.
KYLLÄ.. annoin itselleni luvan sen jo tuoda. Ja onhan ensi viikolla jo JOULUKUU! Viikonpäästä pukkaa adventtia.. jei.
Teon alla on adventtikynttelikkö. Luulempa, että teen sen alkuviikosta valmiiksi.. TAI huomenna ennen töitä. JompsinKumpsin.
 
Viime vuonna Kärkkäiseltä tarttui mukaan valkoinen kuusi. Sen ainaisen vihreän kuusen tilelle oli ihana saada vaihtelua.
 
Nyt kuusi on saanut koristukset ylleen.. hopeaa, valkoista, mustaa .. vähän blingiä ;)
Valoiksi laitoin viime vuonna ikkunassa roikkuneet tähtivalot.
 
Minusta tosi ihana.
 




perjantai 23. marraskuuta 2012

Makroviikko 81

 
VIIKON AIHE:
NAPPI

MYÖS TEEMAEXTRASSA KÄSITELLÄÄN SAMAA AIHETTA!
 

 
Muiden nappiotokset voit katsoa täältä :)
***
 
Mukavaa viikonloppua kaikille!
 
ps. blogissani on käynnissä arvonta ;)


torstai 22. marraskuuta 2012

Aika arvonnan!

KIITOS!
 
 
Kävijälaskurissa raksuttaa isot numerot
Olen myös saanut uusia lukijoita, Tervetuloa!
 
Eilen oli UPEA päivä..(päivittäinen kävijämäärän ennätys 270)
***
Kävijälaskurissa KYMPPITONNIN mentyä rikki on aika järjestää arvonta.
 
Palkinnoksi lähtee:
*serviettejä
*kaksi köyhänhopeista tähteä
*pieni kyltti tekstillä: Iloa ja onnea
*pieni magneettivalokuvakehys
*Koristeriipus
*riipussydän (ei näy kuvassa)
**bonuksena 2 virikeseteliä. (voimassa 31.12.2012 eli loppuvuonna ehtii vielä elokuviin)**
 
Ohjeet:
1 arpa: kommentti
2 arpaa: kommentti+lukijaksi liittymällä
(jos olet jo lukija, olet automaatisesti oikeutettu kahteen arpaan.. jätäthän kuitenkin kommentin)
3 arpaa: kommentti+lukija+linkittämällä omassa blogissa
 
osallistumiaikaa on 2viikkoa
ja
Arvonta suoritetaan perjantaina 07.12.2012 klo 18:00
 
Kommenttilaatikkoon viesti, missä ilmenee monella arvalla mukana.
Anonyymit voivat tietenkin myös osallistua jättämällä selkeän nimimerkin.
 
Tuhannesti vielä paljon kiitoksia kaikille tähän mennessä blogissa käyneille ja kommenttinsa jättäneille. Tämä on ollut todella mielenkiintoinen ensimmäinen 11kk.
 
Kiitos! Kiitos! Kiitos!

Se on täällä!

Kohta.. ihan kohta on enää 1kk jouluun ja NYT olen vihdoinkin tuonut sen kuusen kotiin
:)
Vähän myöhemmin sitten sitä kokonaiskuvaa.. nyt tämmöinen pieni "maistiainen".
***


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Putiikkia kuvailemassa!

Erään asiointikerran yhteydessä heitin Millalle ajatuksen, että voisinko tulla liikkeeseen harrastelemaan.. eli ottamaan kuvia. Ihan vain huvin ja urheilun vuoksi :)
Lupa myöntyi ja vihdoinkin tänään pääsin siellä käymään.
Aikaa kului 1½tuntia ja kuvasaldo kamerassa näytti 385 (oho).. sanotaanko näin, että innostuin vähän!! :D
Kivasti siellä meni vaikka pienesti olikin ruuhkaa.
Karsin tooooodella paljon kuvia tähän postaukseen, mutta ehkä teen jossain vaiheessa
Putiikkia kuvailemassa vol. 2 -postauksen. Ehkä. Ehkä.
 
Kiitos Milla todella paljon, että sain hetken hääriä super ihanassa putiikissasi <3
***
 




 
 










tiistai 20. marraskuuta 2012

Raaskiskos?

Pari viikkoa sitten Millan putiikista tarttui mukaani superihana Lene Bjerren tyylikäs hopeinen kynttilä, jossa kaunis "kudottu" neulospinta!
 
Tässä pähkäilen, että miten tätä tämmöistä viitsii edes poltella. Joku special -päivä sen varmaan tarttee olla
:)
 


**
Jos olet Facebookissa kurkkaa linkkiä
tässä tämä ihanuus on kuvattuna kokonaan :)


maanantai 19. marraskuuta 2012

Pitaleipiä

Kun tuntuu, että murot, leivät, jugurtit ynnä muut ei tunnu joka päivä/ilta maistuvan, kokeilkaa tehdä itse esim. pitaleipiä.
 
Näin me tehtiin, kun eräs ilta etsittiin netin syövereistä reseptejä ja vastaan tuli nämä.
Jep.. nää ei kyllä ollu mitään maailman nopeimpia tehdä.. mutta lopussa kiitos maistui ;)
 
Kuvat nyt on mitä on, kun en hämärässä saanut enää onnistuneita kuvia ja aamusta leipiä EI ollut enää ;)
 
Mutta googlettakaa ihmeessä hakuohje ja kokeilkaa.

*Täytteeksi salaattia, kastiketta ja kanaa*

Kaffittelua

IKEAn mustista ja vihreistä kupeista.
:)


 
Lautaset samoissa väreissä..
 
Mukavaa uutta viikkoa!

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

*Testing*

Tää oli taas yksi niistä Tervetuloa joulu -kirjan kokeiluista! :)
 
Ens viikolla se tulee. Näin mä päätin!
Mikäkö?? no se selviää kyllä ;)
 

lauantai 17. marraskuuta 2012

*Vaahtokarkkeja&Poppareita*

"Pienen pieni" postaus synttäreiltä.
 
Netistä bongasin kauniin tekstin minkä liitiin päivitykseen facessa.
Muokkasin tekstiä vähän:
"En saanut kultaa, en hopeaa, vaan sitäkin rakkaampaa, kultaakin kalliimpaa, hopeaakin kauniimpaa. Sain sinut!"
 
Esikoiseni täytti tänään 8v.
Ja niitä on tässä juhlittu pienellä porukalla. Huomenna jatketaan.
 








 
 
 Oltiin varauduttu liian villiin menoon ja paikalla oli ..
 :D
no ei vaan.. vitsi vitsi :D
 
Juhlahumun keskeltä.. kivaa lauantain jatkoa!