perjantai 10. lokakuuta 2014

Vauvakuvausta

Elokuussa jo tulevalle äidille hihkaisin, että saanhan kuvata sitten sitä pientä, kunhan hän syntyy.
Ja lupa tulikin heti. No nyt sitten viimeinkin tiistaina sain tuoreen äidin ja 1½viikkoisen pienen pojan kylään.
Aamun aloitin siivoamalla ja keräämällä rekvisiittaa. 
Rakensin kotistudion olohuoneen ikkunan alle.
youtubesta soitin kännykän kautta rentouttavia rantaääniä.. aaltoja ja lintujen laulua.

Hienosti meillä meni sen pari tuntia. Välissä piti tankata, mutta muuten meni nukkuessa koko kuvauksen ajan. Äidille laitoinkin näitä kuvia jo ja hän oli oikein tyytyväinen. Sain myös luvan julkaista näitä, joten tässä nyt sitten tännekin muutama.





*
Tässä vielä alkuasetelmat ennen pienen ihanuuden saapumista paikalle :)
(kuvat otettu kännykällä)


*
Tausta on koottu valkoisesta päiväpeitosta sekä verhosta :)

6 kommenttia:

Hei <3
Kiva, että piipahdit blogissani.
Ilahduta minua ja jätä käynnistäsi kommentti.
:)