Ei, en ole Ylioppilas. Suoritin Ammattitutkinnon loppuun ja valmistuin kokiksi.
Paperit lyötiin käteen vuonna 2002. Näin on hyvä. Vaikka mä jollain asteella kouluun kaipaankin (haaveilen niin kovasti saavani vielä ammatin valokuvaamisesta), niin tällä hetkellä rahkeet eivät sinne riitä. Toivottavasti vielä jossain vaiheessa tulevaisuutta. Ettei aika lopu kesken.
Kun koulussa tuli eteen valittavaksi sopiva lakki, halusin ehdottomasti tämän, missä on hapsu mukana :)
(ou nou.. pärstäkuva...)
Vappufiilikset jatkuu iltavuorolla työmaalla, mutta onneksi tässä päivällä on kuitenkin aikaa tehdä jotain kivaa perheen kanssa.
HipHei.. kalenterikin on käännetty uudelle kuukaudelle. Aurinkoista
toukokuun 1. päivää
:)
Mukavaa vappua ja toukokuuta. Itse olen ollut kipeänä joten ei ole tullut käytyä nyt vappuna missään. Muutenkin tuntuu, että en oo käynyt vappuna pitkään aikaan missään. Silti on ärsyttävää olla kipeänä ja olishan sitä ollut kiva käydä vaikka ajelemassa illalla.
VastaaPoistavapun jatkot! t.jokke
VastaaPoistaVoi äippä oli ihan unohtanut, että sulla on tämmöinen lakki :)
VastaaPoista