tiistai 31. joulukuuta 2013

Lahjalamppu

Kannatti olla kiltisti, kun pukki kuuli toiveen uudesta jalkalampusta.
Synttärilahjaksi sain aiemmin jo samaa sarjaa olevat pöytävalaisimet 

Nyt siis jalkalamppu on paikoillaan ja voin sanoa, että kyllä se on just ihana.
Nyt täytyy olla ensi vuosikin kiltisti, että saan toisen vielä ;)



*
Uusi vuosi on ihan kohta täällä. Tänä vuonna saadaan aikaa vielä kulumaan käymällä lasten kanssa lenkkisaunassa, syömällä nakkeja ja perunasalaattia sekä kanaa. Sitten ajellaan jonnekin päin Lahtea katsomaan raketteja. Omia ei ostettu tänäkään vuonna. Ihaillaan vain muiden paukkuja.

Turvallista vuoden vaihdetta. Muistakaa suojalasit.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 kuvina

Avasin blogin jokaisen kuukauden kohdalta, klikkasin parhaimmat kuvat, kokosin picmonkey:lla kollaasit.. 
tässä blogini vuosi

*TAMMIKUUssa*
Ihasteltiin  kauniin kuuraisia maisemia, kulutettiin luistimia ja ostettiin reilusti tulppaaneita kotia piristämään.

*HELMIKUUssa*
Pakkaskelit jatkuivat. Niitä samaisia kaivattaisiin nytkin.
Mieheni juhli 30v. synttäreitä, sain olohuoneeseen uuden lampun, näin ENSIMMÄISTÄ kertaa kummityttöni. 

*MAALISKUUssa*
Vietin itse 30v. synttäreitä, rakas kummipoikani pääsi ripille ja kotiin tuli pilkahdus pääsiäistä keltaisella värillä ja pajunkissoilla. 

*HUHTIKUUssa*
Skoolatiin hääpäivälle, vietettiin kummitytön kastejuhlaa, sisustettiin mustalla ja valkoisella, valmistettiin vappusimat ja annettiin kauan odotetun kevään puhjeta kunnolla kukkaan.

*TOUKOKUUssa*
Kukitettiin parveke, kuopus juhli esikoulun päättymistä, pukeuduttiin lämpöisiin keleihin kevyesti, sisustettiin valkoisella ja tietenkin.. juhlittiin Äitienpäivää <3

*KESÄKUUssa*
Vietettiin 5päivää kurssilla, heitettiin talviturkki ja kuvailtiin ihania eläimiä ja kauniita kukkia, kauniita maisemia ja kaikkea siltä väliltä.

*HEINÄKUUssa*
Saatiin vihdoinkin aikaiseksi vaihtaa makuuhuoneet päikseen, lapsia yritetiin viihdyttää parhaan kyvyn mukaan, kuvailtiin jälleen eläimiä ja suomen kauniin kesäistä luontoa.

*ELOKUUssa*
Nautittiin luonnosta myös sisätiloissa, sisustettiin pienesti, parveke koki ison muutoksen kesäkukkien jälkeen, matkattiin Pohjanmaalle ja käytiin hyppyrimäen näköalatasanteella isolla porukalla.

*SYYSKUUssa*
Herkuteltiin, ihasteltiin aurinkoa, tunnelmoitiin parvekkeella, maalattiin seiniä ja läiskyteltiin lätäköissä.
<3 kaunis syksy <3

*LOKAKUUssa*
Bongattiin upeista upein luontoeläin.. joutsen. Ihasteltiin ruskaa ja tuotiin sitä myös sisustukseen.
Ensimmäiset joulunpunaiset esineet tuli esille.

*MARRASKUUssa*
Myllättiin parvekkeelle jälleen uusi ilme, tuotiin jouluisia juttuja lisää sisustukseen. Tähdet ja valot esitti pääroolia.

*JOULUKUUssa*
Fiilisteltiin joulua SISÄLLÄ.. ulkona pimeys oli ihan jatkuvaa. Tunnelmoitiin kynttilöillä ja kaunistettiin kotia kukkasin. Joulukalenteria availtiin myös.
*
Olipas kiva kurkata menneeseen ja laittaa homma niin sanotusti pakettiin.
Voi uuden vuoden aloittaa taas puhtaalta pöydältä.


Kiitos, että olet matkassa mukana

kaunis kiitos myös kommenteista, joita jaksatte jättää, ne ovat iso ILO.

pst. ei kauaakaan, kun on jälleen tulossa arvonta.. onhan blogilla synttärit.
psssst. kuvat löytyy isompina kunkin kuukauden kohdalta. Jos tahdot nähdä kuvat/kuvan paremmin. Ja muutenkin ehkä lukea postauksen jossa kuva esiintyy.

KIITOS VUODESTA 2013

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

**joulu2013**

Meidän joulu 2013


Kattaus oli simppeli. 
Ikean lautaset ja lasit, haarukat ja veitset. 
Pari kaitaliinaa paneeliverhoa pöydälle, hopeista kuusenkoristenauhaa, kynttilöitä ja kirpputorilta ostettu punainen koriste-esine.. eurolla. Hankin sen kesällä :)


Lahjamäärässä pysyttiin aisoissa. Lapsille muutama.. aikuisille yksi.
Mummin luota haettiin seuraavana päivänä vielä lisää paketteja. Sieltä saimme me aikuisetkin useamman kuin yhden. Vaikka eihän tässä enää mitään tarttis.
Ai niin.. ja siskolta sain kans ihan huippulahjan.

Kaiken sen paperin seasta löytyi:
nukentarvikkeita, päiväkirja, kirjoja, elokuvia, kyniä ja vaatteita, leluja ja pelejä. Oli mukana myös leffaliput, joten nämä oli oikein mahtavat lahjat.
Kiitos vielä pukin apulaisille <3

Kollaasit vielä loppuun..


**
Oikein oli kiva joulu, vaikka ulkoa sitä fiilistä ei saanut.. eikä tämä remontin keskellä eläminen ilahduttanut, niin tämän ainakin muistaa. Ja nyt kun sen kirjoittaa vielä itselleen tänne ylös.. sen muistaa vielä pitkään.

Nyt jään ansaitulle 1viikon lomalle töistä. Toivon todella, että ehdin kuvaamaan ja bloggamaan.
Kyläilyjä olen lomalle ajatellut, mutta muuten, jos keräis voimia. Kyllä tämä pimeä vie ihmisestä mehut.. eikä mitään oikein jaksa.

ai niin.. vuosi vaihtuu kohta. Tässä olen tehnyt kollaasit myös menneestä vuodesta. Postaus siitä tulossa vielä tämän vuoden aikana.. onhan tässä 2päivää aikaa ;)

Ihanaa alkavaa viikkoa ja kiiiiiiiiitos kaikille joulukalenteriin kommentin jättäneille <3 ja teille kaikille, jotka hiljaisesti täällä kyläilette.  
K I I T O S !

torstai 26. joulukuuta 2013

Oikea kuusi

Ihme ja kumma tapahtui aaton aattona, kun auton takakontiin aseteltiin suloinen pieni kuusi. Extemporena se mukaan tarttui ja kun hinnaksi tuli vain bensakulut niin why not.
Aatoksi se pääsi sisälle ja nyt siis on jo kiikutettu takaisin parvekkeella
koska... ne neulaset.. hrrr.... ei pysty...
 



 
Muutama kuva jouluvietosta on myös tulossa.. tällä hetkellä ne ovat vielä kameran muistikortilla. Jahka ne sieltä ;) ...
*
Kivaa loppuviikkoa.
*


tiistai 24. joulukuuta 2013

24. luukku*2013*

 
Aika rauhoittua ja toivottaa kaikille
oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua!
<3
 


maanantai 23. joulukuuta 2013

23. luukku*2013*

Olisi ollut niin kiva laittaa joku oikein luminen kuva postaukseen, mutta synkältä näyttää.
 
 

 
Joulufiilistä yritetään nostaa tänään pitämällä kinkunvalvojaiset.. ja tekemällä muitakin herkkuja huomiselle. Isoja määriä ei onneksi tarvitse tehdä.
Ylihuomenna mennään äitini luokse. Ihana nähdä pitkästä aikaa.
 
Aletaan rauhoittumaan jouluun. Huomenna avataan kalenterin viimeinen luukku.. sitten hiljenen hetkeksi.
Rauhallista aatonaattoa.
 
ja niinkuin eräs teksti sanoo..
 
Keep
Calm
It´s
Only
Christmas


sunnuntai 22. joulukuuta 2013

22. luukku*2013*

Lyhyestä virsi kaunis.. siis tässä luukussa.
Kovin on ollut touhukas eilinen ja tämä päivä. Yllätyksenä kuitenkin, että mukana ei ole ollut mitään jouluun liittyvää.. vaan ystävien luona yökyläily.. sis. saunomista, singstaria, juomaa, ruokaa, naurua ja tänään sitten leffaan ja kaikkea pientä puuhaa kotona. Pyykinpesua jne.
 
Nyt tunnelmoidaan.. kun adventtikyntteliköstä sytytettiin se viimeinen.
 

 
 
Kivaa sunnuntai-illan jatkoa :)

 

lauantai 21. joulukuuta 2013

21. luukku*2013*

Tänään vuorossa kotiin hankitut joulukukat.
 
Ruokakaupasta tarttui alkuviikosta yksikukkainen hyasintti..
oikein ihana. Aika mieto on tuoksu, ellei ihan nenä kiinni nuuhkuta.

Tänään kävin tuhlaamassa rahojani Plantagenissa.. sieltä mukaan tarttui valkoisia joulutähtiä.. ja kolme kukintoinen hyasintti.
Saas nähdä kuin mun käy noiden joulutähtien kanssa.. no.. riski on otettu
 :D
 




 
Niin ja tosiaan.. 3nippua tulppaaneita lähti myös matkaan. Jes.. nyt niitä taas saa <3

20. luukku*2013*

oi voi.. niin oli kiireinen päivä, etten ehtinyt avaamaan luukkua ajoissa..
Tähän vedoten teen sen nyt.
 
Tänään ilta oli yhtä juhlaa.. tai oikeastaan kahta. On niin iso koulu/paljon oppilaita, että on juhlakin pitänyt jakaa kahtia. Ensin siis tyttären juhlat 17:30 jonka jälkeen pojan juhlat klo 19
Melkein identtiset..
 
Hienosti meni tyttären luokalta Jouluevankeliumin esittäminen <3
pojan luokkakin lauloi oikein nätisti lavan rappusilla kulkuset, kulkuset.
 
Oikein oli ihana juhla.. vaikkakin aiiiikas pitkä :)
 




torstai 19. joulukuuta 2013

19. luukku*2013*

Tänään on pidetty pienet pakettisulkeiset. Kaikkea en vielä paketoinut. Ensin pitää ostaa teippiä lisää ;)
 
Suomalaisesta kirjakaupasta tarttui mukaan mustaa lahjapaperia. Ihanan "erilaista".
Kärkkäiseltä vielä rulla semmoista ihan "tavallista" ja valkoista lahjanarua.
On mulla vielä tallessa ruskeaa pakkauspaperiakin.. sillä ajattelin kans paketoida muutaman lahjan.
 
Sellofaaniin pitää kääriä opettajien makeat muistamiset.. lapset saavat tehdä kortit ja omat pienet terveiset.. varmaan käsikorut helmistä.
 
Huomenna kaivetaan taas nessuja esiin, kun on lasten joulujuhlat. Esikoinen jännittää juhlia jo kovasti.. syy siihen on se, että heidän luokka pääsee lavalle esittämään jouluevankeliumin.. ja esikoiseni saa olla Maria.
 
Luulen, että muutama kyynel tirahtaa katsellessa esityksiä ja kuunnellessa ihania joululauluja.
 

 
TorstaiTerkut sinne :)


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

18. luukku*2013*

 
Tässä tämmöinen tönö. Tönön olen ihan itse tehny :D
EHKÄ mä ensi vuonna muistan varata jotain kivoja koristeita, kun aloitan rakentamisen. Nyt koristeltiin taas niin "köyhillä" jutuilla... tomusokeria ja kuorrutetta.
Onpas muuten hyvä kulma... tönö nimittäin hajosi, kun nostin sen kuvaan. Täytyykin antaa lapsille lupa syödä tämä pois.
 
Kivaa keskiviikkoa ja SUUT MAKIAKSI!
 
 


tiistai 17. joulukuuta 2013

17. luukku*2013*

Tämä on kyllä niin erilainen joulu kuin olin ajatellutkaan.
Kiitos asunnossa/talossa vallitsevan putkiremontin.
Joka paikka ihan hujan hajan.. keittiön kaapistot tyhjennetty laatikoihin ja keittiön pöydälle.. koneen kokoinen aukko onneksi löytyy, joten pystyy käymään..
 
WC:ssä on karua.. eilen uusittiin suihku ja hana.. käyttökielto myös pöntössä. Ei muuta kuin kellariin jos on tarvis..
 
Jouluista fiilistä ei saa muualta kuin vähän olohuoneesta. Sielläkin alkaa olemaan jo käytävä mitä pitkin mennä.. kun kaikenlaista kassia ja laatikkoa löytyy sieltäkin.
Imuroidakin pitäisi, mutta miten.. ei täällä mahdu menemään. No pakko se on vain potkia jaloista niitä pieniä kiviä ;)
 
huoh... perjantaina on työmiehillä "viimeinen" työpäivä ennen lomaa.. sitten tulevat taas tammikuussa takaisin.
 
Ehkä mä en edes yritä laittaa joulua tämän enempää.
Ei tämäkään niin jouluinen ole... siis tämä uusi ruukunsuoja.
 

 
Kaaoksen keskeltä mukavaa tiistaita :)


maanantai 16. joulukuuta 2013

16. luukku*2013*

Vaikka mä vähän ehkä yritin "vältellä" punaista, niin en mä ihan täysin onnistunut.
Mutta toisaalta.. kyllä sen punainen on niin joulun väri.
Tätä mieltä mä olen.. vaikka en sitä paljon esille laitakaan ;)
 



 
*
Tämä päivä menee töiden parissa ja illasta sitten pääsen nauttimaan jouluateriasta mahtavaisten naisten kanssa.
*
Mukavaa uutta viikkoa!


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

15. luukku*2013*

Vähiin käy luukut.. joulu on siis jo ihan kohta.
Alkaa ehkä pikkuhiljaa iskemään pienimuotoinen stressinpoikanen.. lähinnä lahjoista...
Torstaista alkaa jouluvapaat.. niin ehkä sitä sitten vähän shoppailis.. ihan vähän vain..
 
Nyt kuitenkin toivotan oikein mukavaa ja iloista 3. adventtia.
<3
 


 
ps. LÄMMIN kiitos kaikista kommenteista joita olen saanut. Niitä on aina yhtä ihana lukea. Kiitos.