maanantai 3. maaliskuuta 2014

Keittiö*Kierros

Pitkästä aikaa kuvasin keittiötä ja syystä, että sain sen järjestettyä laatikoista, tiskeistä ym. kuntoon.
Työtasot siistittiin, tiskit tiskattiin, pöytä käännettiin ja siihen hommattiin uudet aluset sekä verhot vaihdettiin.
Keltaista pääsi tännekin ;)


Niin paljon kuin mä tästä meidän keittiöstä pidänkin, niin silti täältä löytyy narisemisen aiheita.. mm. nuo yläkaappien lasiovet ärsyttää. Olisi edes maitolasia, mutta kun ei.
Toiseksi, noiden kaappien urat on ihan vitsi. Pitäisi olla miellummin ihan sileäpintaiset. Olisi kivempi puhdistaa.



Keltaisen keittiöpyyhkeen kaivoin kaapista, vaihdoin uuden tiskirätin, aiemmin kivaksi havaitut sitruunat pääsi jälleen lasikippoon, keltainen kannu tulppaaneineen löysi myös tiensä keittiöön. Aiemmin tuunatulle tarjottimelle laitoin paahtimen ja vedenkeittimen. Kivasti siirrettävissä ja muutenkin järjestyksessä.


 Remonttiin kuului uudet sekoittajat ja hanat. Sain juuri semmoisen hanan keittiöön mistä olin jo hetken aikaa haaveillut. Tai siis se oli Ikeasta.. tämä ei, mutta muodoltaan samantapainen. Ihana! :)


Sitten vielä näkymää sieltä missä istun.
Olipas ihana h e t k i  kun kaikki oli järjestyksessä. Nyt tilanne on jo vähän eri. Tai ainakin tuo tiskiallas ;)

 *
Näin. Siinä meidän keittiö.
On tuo keltainen vain edelleen aikas lysti väri. Piristää kyllä kummasti.
*
Tästä tuleekin aikas kiva viikko. 3päivää töitä ja sitten alkaa vapaat. Perjantaina suunnataan siskon kanssa keikalle Hartwall Areenalle, joten kiva perjantai ainakin tiedossa <3
ja siitä tulikin mieleeni..

* P A L J O N * O N N E A * rakas sisko *

*
Mukavaa uutta viikkoa Sulle!

12 kommenttia:

  1. Teilläpä on kiva keittiö! Mä aloin miettimään että oonkohan ennen nähnytkään näin laajaa kuvaa sieltä. Tosi kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekaan tainnut näin isosti näyttää .. nyt uskaltauduin :)

      Tulisit joskus teelle niin näkisit loputkin ;)

      kiitti <3

      Poista
    2. No minähän tulen heti kun kutsutaan :)

      Poista
  2. Oi miten nätti keittiö, tykkään!!


    http://www.pienilintu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Nätti keittiö teillä! Mä tein ihan samat huomiot tommosten ovien suhteen vanhassa kodissa. Noi teidän lasiovet saa siististi esimerkiksi teipattua huurretuksi, mutta meillä oli vielä semmoset ristikot joita oli mahdotonta puhdistaa. Meidän tulevan keittiöremontin suunnittelu lähtikin siitä,että sileät ovet, ei pyökkiä, ei lasiovia eikä yläkaappien päällisiä avoimeksi (vaikka ois miten kivan ja avaran näköiset, niin jos on kerran nähnyt sen rasvan määrän kaappien päällä, niin ei enää ikinä).

    Mä niin odotan, että saan kanssa kesällä jynssätä uuden keittiön tommoseen kuntoon. Muutama kuukausi pitää vielä sinnitellä nykyisessä ysärikeittiössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A P U A !! en kyllä uskalla edes katsoa tuonne :O
      ehkä jatkan elämistä tässä kuplassa, että ei siellä mitään ole ;)

      Hei.. teille on tulossa keittiöremontti. Vaude. Ja tsemppiä siihen! Uskoisin, että siitä tulee melkoinen mylläkkä, mutta toivottavasti menee suunnitellusti ja on pikaisesti ohi.

      Kiitti, kun kävit kommentoimassa <3

      Poista
  4. Tosi nätti keittiö ja minun mielestäni toimivan näköinen. Toisin kuin meillä. Lähes 100 neliön asunto ja keittiö kuin yksiössä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää "toimii", vaikka välillä (lue usemmin) tuntuu, että tila loppuu kesken.. on ahdasta... mikään ei oo hyvin, ei oo laskutilaa jne.

      no oho... siellä teillä on suunnittelija ollut ihan ajantasalla :/

      kiitti kommentista Micu <3

      Poista

Hei <3
Kiva, että piipahdit blogissani.
Ilahduta minua ja jätä käynnistäsi kommentti.
:)