tiistai 12. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäinen

Hei Sinulle ja mukavaa tätä vuotta.
Blogin syntymäpäivä oli ja meni, mutta neljä vuotta on jo takana.
Hiljaiselosta huolimatta en ole lopettamassa tätä. Jonnekin ne kuvat (mitä joskus innostun ottamaan satoja) pitää saada näytille ;)
*
Vuoden 2016 ensimmäisen päivityksen kuvassa on somessa ainakin omiin silmiin monessa eripaikassa esiintyneet jäätyneet saippuakuplat.

Niitä lähdettiin venesataamaan kokeilemaan, kun sain tyttäreni assistentiksi. Kyllähän noita lapsosia on vielä aika helppo saada näinkin hauskaan hommaan mukaan. Harmi vain, että pakkanen pisti sormet kohmeeseen hyvinkin äkkiä. Mutta, koska oltiin ensimmäistä kertaa tällä asialla, niin yksi/kaksi onnistunutta kuvaa riitti. Sitten lämmittelemään :)

Täytyy ehdottomasti kokeilla joku kerta uudelleen. Paremmalla sekoituksella!
Sitä toista someilmiötä valokuvauksen parissa en ajatellut kokeilla. Sitä kiehuvan veden heittoa. Ei kiitos.


Tässä on saanut viettää neljä vapaapäivää, niin fiilis on kuin olisi minilomalla. Huomenna se arki jälleen kuitenkin koittaa. Jaksaa.. jaksaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei <3
Kiva, että piipahdit blogissani.
Ilahduta minua ja jätä käynnistäsi kommentti.
:)